tiistai 25. syyskuuta 2012

Rälläkkä hommia

Juu-u. Näinhän siinä pääsi käymään, että jouduin ryhtymään rälläkkähommiin. 
Mielestäni olen pitänyt remontti hommista eli pahvien repimisestä hirsien päältä ja lattialankkujen metsästyksestä vanerilevyjen alta. Myös maalihommiin olen ryhtynyt mukisematta. Enkä myöskään ole Villa Päivärinnettä investoinut siinä uskossa, että joku minulle sen valmiiksi tekisi, tai että ainakaan ilman remppaa pääsisi. En en en. Remontti mielessähän oli jo ostohetkellä.
Mutta että minä rälläkällä. 
Sitähän minäkin kysyin, kun aamulla otin vekottimen kauniiseen käteen ja aloin tuumasta toimeen. 
Mitä minä nyt olen sitten rälläköinyt?
No niitä tuvan hirsiä, joihin päälle olikin sutaistu kalkkimaali, johon en ollutkaan varautunut.
No hommahan kyllä luonnas, tosin todella hitaasti, mutta ensimmäisestä duunarin päivästä selvitty
 ilman YHTÄÄN raivaria. 
Edistystä arvelisin.
Mutta näin se vaan on, että naisellisuuteni taisi kokea kovan kolaisun tuolla kaiken pölyn ja kaaoksen keskellä. Mutta kaikella puolensa, voimpa paukutella henkseleitä vielä ryppyisenäkin siinä tuvassa ja tarpeen mukaan kysäistä, kuka takanasi olevat hirret aikoinaan hioikaan? 

Täytyyhän sitä nyt niitä henkseleitä paukutella puolessavälissäkin ensimmäisen seinän jälkeenkin.
(Luonnollisesti jäljellä ne 3 muuta ja puhehhan oli tuvasta.. :s)

Kuvasta tarkasti katsottuna löytyy myös aputassujen hännän- ja korvanpäät. :)
Niin ja niistä hirsistä, 6 alinta vasta pörryytelty.


Tässä taas vähän sitä huomista hommaa. Jospa tästä vielä sisustushommiinkin pääsisi tuon rälläkän varresta. 


Tässä vielä se tilkkutäkki. Valmiina ollut oikeastaan pitkään, mutta ihan vieläkään ei nyt ole siinä käytössä mihin oli tarkoitus. Päikkäreitä kyllä olen useatkin tämän alla ottanut. 
 Kylläpä mieskin sai ihmettelemisen aihetta tänään tuon minun rälläköinnin lisäksi siitä, kun käskin heittää peiton puuhun. 

Ja koukutteluni tulos on myös vihdoin valmistunut!

Tosin ei siitä nyt ihan minun päiväunien lämmikkeeksi riitä, mutta Minni ihastui jo. 
Kuvaus alustana vähän turhan rouhee pihakeinu. Passais vissiin maalata sekin, ensikesänä sitten. 

Tämmöisiä touhuja tänään. 

Kaikessa naisellisuudessaan 
-Jonna-

12 kommenttia:

  1. Hih, laidasta laitaan teet hommia. Ensin rälläkällä ja sitten ompelukoneella tahi virkkuukoukulla! :D Upeita käsitöitä ja nuo hirsiseinät...ne on niin ♥

    VastaaPoista
  2. Fiksut naiset tekee mitä vaan!!
    Tulehan poikekamaan, arvontaankin ehtii vielä osallistua...mä tänne eksyskelin Kirsin kautta ja päätin jäädä nurkkiin notkumaan ☺

    Ps. ota pois tuo sanavahvistus, se on IHAN turha ja tosi paskamainen!!
    Mä tämän kerran yritän sitä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kyllä olen fiksuuden kanssa samalla linjalla!
      Ennätinkin jo poiketa, nyt vaan toivotaan sitä arpa onnea. :)

      Poista
  3. Tosi kiva blogilöytö täällä!
    Klikkasin itseni oitis lukijaksi!
    Ja hienoa hommaa tuo hirsien "tuunaus". Itse olen auttanut isääni saunan teossa mökille, sauna tehtiin omista puista paikalla sahaten, jokainen hirsi yksitellen paikalleen istuttaen. Tein saunaan yhden nurkan alhaalta ylös aivan yksin ja voit varmaan kuvitella mihin vien vieraat ensimmäiseksi mökillämme tutustumaan ;-D
    Kyllä käsityöt, vaikkakin sitten rälläkällä, ovat ihanuutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johan, mutta kyllä se vaan näin on että saa olla ylpeä kun tekee vähän miesten hommia välillä. ;)
      Pidä kyllä kovasti käsitöistä, aina vaan en ihan kaikkea osaa ja se sitten menee vähän plörinäksi se homma.. :D

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Raija! Hommaa vaan on vielä puol tupaa jäljellä, josko ne sitten oikein ihaniksi kävisivät! :)

      Poista
  5. Oi, mitä hirsiseiniä teillä näkyy <3
    Kova työ, mutta kyllä se kiitos lopussa odottaa

    VastaaPoista
  6. Olet oikea monitoiminainen ! :D Kiva, joskin melko työlään kuuloinen projekti teillä ;) Pysyn kuulolla !

    VastaaPoista