sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Jänis Design

Kaipaa tosiaankin esittelyjä!

Kipan Paja eli Jänis Design on meidän karvaisien luottopaja.
Luca omistaa Pajan krakoja, niin huippu hienoja!
Ja kerrankin on jotain, mitä kantaa ylpeänä.
Katsokaas vaikka:

Minni sai myös ensimmäisen korunsa, siitäkös vasta neitonen ylpeä.

Pariskunta kuin pikkujouluihin lähdössä. 

Kerron siis muutaman asian Kipan Pajan tuotteista.
Meillä nyt käytössä krakoja, Minnin koru sekä laadukkaita keramiikka tuotteita. 
Krakat on valmistettu lucan mittojen mukaan, ensimmäisellä kerralla kävimme ne läpi, jonka jälkeen ei ole minun tarvinnut muistaa kun tilaus tehdä.
Minnin koruun myös katsottiin mitat ja sopivin kiinnitys. Mihin käyttötarkoitukseen ja millaiset materiaalit.
Tässä esitin käyttötarkoituksen ja tyylin. Kaunista ja blingblingiä. 
Kipa taas hoitikin loput!
Keramiikan suhteen olen erittäin tyytyväinen myös. Tuotteita niin räätälöidysti omanlaista, tai blogissa esiteltyjä jo valmistettuja tuotteita. 
Meillä nyt Minnin ja Lucan kulhot raksu- sekä vesikuppina. Ongelmana tähän saakka ollut se, kun innostuksissaan etenkin raksukippo lähtee kävelemään. Eli kulkeutuu ja hankautuu pitkin lattioita. Tämä ongelma loppui kerrasta, kupit tarpeeksi painavia pysymään paikalla. 
Myös veden kanssa Lucalla ja sen pitkällä kielellä on ollut ongelmia, nyt kupin reunan korkeus pelastaa Villa Päivärinteen puulattiat vesi roiskeilta, huippua!

Palvelu pajalla on nopeaa, ottaen huomioon keramiikka tuotteiden vaativan valmistusprosessin. 
Myös erittäin yksilöllistä, esimerkiksi tuotteita tehdessä Kipa monta kertaa lähetti kuvia nähtäväksi tuotteista ja väreistä ja varmisteli, että tuote juuri sitä mitä toivon.
Osaavaa ja ystävällistäkin kaiken lisäksi!
Hinnatkin ovat vielä kaiken huipuksi mielestäni edulliset kotimaisen käsityön hintoja. 
Tuotteissa vielä saa todellakin rahoilleen vastinetta. 
Meidän herrasväen luotto puoti varmasti myös pukinkontti asioihin. 
Supinaa jo käykin siihen malliin niissä asioissa. ;)
Mikä vielä kruunaa Pajassa on heidän kuvaus assistentit sekä mallit, russeleita!<3
Tutustumaan Kipan Pajan blogiin ja tuotteisiin pääset tästä.

Tässä vielä Minnin lenkki tyyliä
Koru väärinpäin, joten kiinnitys ja Kipan Pajan oma merkki näkyy.

4 kommenttia:

  1. Ihana kuulla positiivista palautetta töistään. KIITOS! =) Ihan olen hämmentynyt tällaisista kehuista.

    Kuvien perusteella voisi kuvitella, että myös Minni ja Luca tykkäsivät kulhoista, korusta ja krakasta. :)

    Jatkoa odotellessa...;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ne tosiaankin tykkäävät! :) Luca aivan kummallinen nuiden krakojen kanssa. Kun naulasta sen käteen otan, niin viereen tulee ja vaatii kaulaan. Olen toki aina tiennyt espanjan gigoloni isosta egosta, mutta silti!! :D

      Kulhot ovat huippuihania, mutta täysinä vielä kivampina sanoo karvaiset. ;)

      Poista
  2. Ihania kupposia ja muitakin juttuja. Hunkseillakin jokunen kraka on;)

    Meidän hunksikupit on olleet tänä viikonloppuna taas kovassa käytössä kun ollaan leipomuksia tehty ihan urakalla! Ja Kipalle tiedoksi että kun meillä oli Teemulla synttärit pari kuukautta sitten niin vieraat ihasteli mun hunksikippoja!

    Ihana blogi sulla täällä, täytyykin lisätä suosikkeihin!

    VastaaPoista