torstai 14. helmikuuta 2013

L niinkuin Luca ystäväni ja Lauma

Ihan melkein naurattaa taitaa, kun niin aurinko paistaa!



Luca luotto ystäväni on nyt ollut matkassani neljä vuotta.
niihin vuosiin onkin mahtunut kaiken näköistä.
Tapasimme Lucan kanssa Espanjassa työskennellessäni. Nuorena tyttösenä päätin, että koira on saatava. Äitiäkään ei hellytetty ihan päivässä, vaikka taisi tietää alusta asti, että toivoton tapaus taistella vastaan.
Mies taas totesi koiran nähdessään, että toit sitten rotan.
Luca oli tapaamishetkellään hieman riutunutta miestä. Hakattu ja aliravittu. 
Kummitäti arveli, nuinko koira Savoon pääsisi helsinkiin tultuamme.
Eroahdistus vaivasi suomessa, kakkaa lattialla joka ikinen päivä. Postit kuin silppurista ajettuja ja ruokahalu kuin hyeenalla. Haukkuminen oli opeteltava kokonaan, kuten lumeen pissaaminen. Luottaminen miehiin ei ollut helppoa.

Luuppikset ovat mukavia, myös kevät auringossa kelliminen kuuluu elämän onnen hetkiin.
Vaatteita Luca rakastaa kantaa yllään, voi kuinka reteesti kulku käy, kun kunnollinen retonki niskassa. Myös Suomen kylmyyden harmit kaikkoaa mielestä, kun hieno takki niskassa!
Tämän pienen rescue koiran elämän polku on täynnä onnen hippusia, joista nautimme arkea eläessä.



Mutta Luca kuitenkin eniten rakastaa itse valitsemiansa lauman aarteita, joita on yhdessä poimittu matkan varrelta.
Lauma on tosiaankin Lucalle tärkeintä mitä pienen koiran elämässä on.
Lucan lauma on myös meille muille Päivärinteen asukeille tärkeä elämässä.



Toivottelemme siis kaikille rakkaille ystäville ja lukijoille Hyvää Ystävänpäivää!

-Jonna-

10 kommenttia: