perjantai 19. huhtikuuta 2013

Purnutus kuulumiset

Kovasti yritän pitää blogini hyvän mielen ja ihanien ajatusten paikkana. Nyt vaan viimepäivinä hukuttavan kiireen keskellä ei mieltä ole paljon nostattanut. Pakko siis vähän purnata, jospa huomenna taas aurinko paistaisi!
Jospa en pahoittaisi kenenkään mieltä valitusvirrelläni. 

Loma ja reissu hujahti syödessä ja ostoksia tehdessä rattoisasti ja viikon arkeen paluu on ollut entistä tiukempi. Fiilis ollut maassa vesisade lössyn ja ainaisen kiireen tunteen vuoksi.
Aloitin tässä pari viikkoa sitten juoksukoulun, eikä sekään ole paljon itsetunto propseja nostattanut kun juoksu askel on kuin lyijyn lujien koipien riipomista. Juu ei rullaa juoksu ei. Kovasti opettaja lupasi, että juoksen juhannuksena kympin, mutta naurattaa ajatuskin että kykenisin sellaiseen. 
Diettiäkin täytyisi pitää, mutta ressinamit ovat jatkuaan loppu!
Kuin piikkinä lihassa postista tuli lappunen, että paketillinen veet-tuotteita on saapunut Buzzadorilta. Voi jee, ihankun en muuten olisi huomannut etten ole muistanut pitää itsestäni huolta. 

Kovasti olen tehnyt huippulöytöjä vanhojen huonekalujen suhteen, ne vain rojottavat omassa ja naapurin aitassa. Myös tsoppailu helmiä olen löytänyt, mutta kuvaileminen ei ole paljon huvittanut. Olen myös löytänyt lumen alta meidän savusaunan sekä maakellarin (!), niin jo nekään ei kiinnosta vaan lahoaavat pystyyn minun inspistä ootellessa. 
Aittaa yritin yksi päivä purkaa, mutta parin roju kassillisen jälkeen totuus silkan sonnan määrästä painoi vasten kasvoja ja päädyin lopettamaan. Haaveet ja suunnitelmat kyllä kukkii kyseisen aitan suhteen, toteutus vain puuttuu. Pakko nyt vielä kertoa, että niiden aittojen, navetan ja savusaunan ympärykset ovat miinoitettu taitavasti koiran sondeilla. Pihamme on kelvannut naapurinkin kakkakoneelle mainiosti hotelli helpotuksesi. 
Nyt vielä pisteenä iin päälle kanala on rakentunut osaavissa käsissä minun lomaillessa hyvään malliin, muttei täysin valmiiksi. siihen pisteeseen se jäikin ja viikon päästä pitäisi tyttösien kotiutua. Taitaa olla kirjaimellisesti vapaita kanoja meillä..
Luonnollinen kiertokulku minun kohdalla on tämän viikkoa ollut aamulla töistä kotiin-huomenna takaisin töihin systeemillä. 

Voi kun haaveissani olisi Magdaleena- lastenlaulun tyttönen. "Sukat on sillä makkaralla, se lentää päivänkakkaralla ja kylpee yhdeksän pilven alla ja pupuja sillä on pöydän alla ja perhonen korvanlehdellä."
Heti kun löydän työn, jossa voin elää Magdaleenana kotona miihaillen ja kaikesta ihanasta nauttien vaihdan alaa!

Harmittaa kuin pikkupöksyt Minniä.

 
Ensiviikolla kun olen taas kotiunut sankarittaren roolista ja pelastanut puolen Savoa (NOT) aion olla paljon paljon paremmalla fiiliksellä ja mennä kampaajalle. Siitä penkistä ponnahdan oitis ihania pihahommia tekemään ja reipastun odottavien ompelus tekeleiden suhteen. Kanalan ja kanilan viimeistelen ja otan tytöt vastaan hienoon upouuteen häkkiin. Silloin minulla on pupuja navetassa ja aitassa perhosia. Niinja, jaksan juosta hyvin kotiläksylenkit ja en syö yhtään namia!

Villa Päivärinteen postilootaan on muutamia ihania paketteja tupsahdellut, kiitos teille niistä! Palaan niiden sekä muista blogeista saamieni haasteiden ja tunnustusten pariin pian. :)
Tervetuloa myös mukaan uudet lukijat!
Kiireessä en ole oikein ennättänyt blogi vierailulle, mutta lupaan ensiviikkolla entistä ehompana taas saapua juttusille toverit!

Näissä maailmanloppu fiiliksissä ja inspistä odotellessa
-Jonna-


16 kommenttia:

  1. No hih sentään...Mainio perjantaipiristys tämä kertomuksesi, lämmin kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihhih, olehyvä vaan, jos tämä aivan oikeasti piristi eikä masentanut. ;) vai niinkös se on, että vahingon ilo, paras ilo. ;D

      Poista
  2. Tuo inspiksen puute on tuttua täälläkin. Tää harmaa kevät ei sitä ainakaan auta yhtään, eikä jatkuva vesisade. Meilläkin kanalaa rakennetaan, mutta ihan alkutekijöissä ollaan, vaikka kanat haluaisin jo mieluiten vaikka heti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu-u, kyllä otti sinkeelle tuo harmaus. Tänään aurinkoa ja +10 astetta lämmintä, mutta minä tietysti leivän hankinnassa. ;) juu, meidänkin kanalan oisi parempi olla jo valmis kun kottiin menen. ;)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Late voi hyvin, siellähän se pitää kuria ja nuhdetta yllä, mutta on silti aina niin ihana pusuttelija.<3

      Poista
  4. Välillä vaan on noita päiviä ja hetkiä, kun mikään ei luista!
    Ja teilläkin tuntuu olevan hommaa enemmän kuin tarpeeksi.
    Auttaisiko, jos mietit aina yhtä palaa kerrallaan, ihan vaikka pientä siivua ja kun se tulee tehtyä, niin iloitset siitä ja sitten siirryt seuraavan siivun kimppuun. Ettei koko urakka tuntuisi hirmu jättiläiseltä, joka vyöryy päälle joka suunnalta.
    Kyllä se siitä!
    Aurinko paistaa ja kevättä kohden olemme menossa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, vähän kerrassaan minä aina hommia teen, mutta silti kaikki on suunnitelmissa. :) jos ei tänä kevään ja kesän aikana niin sitten seuraavina!
      Onneksi taas aurinkoa näkyvissä, kyllä se vaan kummasti piristää vesisateen jälkeen! :)

      Poista
  5. No voi. :( Tsemppiä arjen haasteisiin! Kirjoituksesi oli niin kivalla pilkkeellä kirjoitettu, että oli ihan pakko hymyillä... :D Vastoinkäymisiä tuntuu joskus riittävän enemmänkuin tarpeeksi! Juoksukoulu muuten kuulostaa kivalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, pakkohan näistä on vähän pilkkeellä kirjoitella ja mietiskellä, muuten myisin maani oikeasti! :D niitä vastoinkäymisiä on kyllä tosiaan välillä, mutta mummo sanoi aina, ettei kellekkään anneta sen enempää kun jaksaa kantaa. :) juoksukoulu on kiva, jos vain jaksaisin juosta! No, kyllä se ehkä siitä juoksemalla harjaantuu. ;)

      Poista
  6. Kyllä se siitä, yksi asia kerrallaan :) Ja välillä täytyy purnata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! Välillä pitää päästellä savuja. ;)

      Poista
  7. Hei Jonna,

    Joskus on noita päiviä, kun mieli on matalalla, niin se vain on...:( Kirjoitit silti hauskasti:)
    Peruna kerrallaan, joku joskus sanoi....;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovin! Juoksu ei vieläkään luista, mutta muutoin mieli on jo iloisella ja positiivisella puolella! :)
      Tosiaankin peruna kerrallaan. ;)

      Poista
  8. Ei ole ihmekään jos loman jälkeen tuntuu siltä, että kaikki narut on irti käsistä ;) Ota iisisti ja ole itsellesi armollinen. Nuo kaikki valmistuvat ajallaan. Yksi juttu kerrallaan ja kadonnut inspiraatio tekemisen ilolla palaa aikanaan :)

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ehkä tämä oli ihan normaali loman jälkeinen fiilis, ainut vaan että minulla on hieman vierasta ollut tuo lomailu, joten en ole tutustunut tähän tuskan tunteeseen juurikaan aiemmin. :D
      Onneksi valmistuvatkin, jos eivät nyt niin huomenna tai ensikesänä. Ei tänään kuitenkaan. Olen kyllä viimepäivinä saanut huisisti voimia pelkästään siitä, että kevät näyttää ottavan vallan Päivärinteeen pihassa! :)

      Poista