lauantai 8. kesäkuuta 2013

Kesähetkissä

Uuvuttava kevät sai raskaan päätöksen ja kääntyi kaikesta huolimatta kesäksi.
Vielä viimeisiä kevään rippeitä hoidellaan, mutta pian taitaa taas olla juhlan aika.
koti pihassa on pikkuhiljaa hipsuteltu laittaa ja tehdä. Välillä ei nyt ihan niin pikkuhiljaakaan.
Kukkapenkki piti saada päivässä. 
Kasvimaan muistin laittaa vasta viimeviikolla, tietysti yhdessä illassa.
Kesäkoti vaihtoi paikkaa ja ilmettäänkin ja tulipa pihaan yksi uusikin tönö.

Pihan, kuten kaiken muunkin kanssa kun oltiin nolla tilanteessa (Lähellä siellä edelleen)
on myös selvää, että puuhaa näkyy jokanurkalla. Aloitus taisikin ottaa koviten aikaa.

Onneksi olen muistanut joitain kesähetkiä kuvaillakkin.
Ilmatkin ovat hellineet kyllä helteen pitäjiä kovin, minua vähän se on hidastanut kaiken muun lisänä.

Piha mäntyyn ripustettiin kesäpesä lukuhetkiä varten.

Pihakalusteet löysivät myös pihaan. 

Ötyköitä on pyörinyt hommissa mukana

Maalailtu, kuten Lucan harteista huomaa. Kuvan mukaista lekotteluakin vähän yritetty pitää.

Tytöt saivat hienon pihapuolen. 

Lammastytöt taas pääsivät karvoistaan.

Kuten kuvassa huomaa, ihan nakuina ovat kesään.

Jengiin muutti vihdoin myös Helga-mamma ja Tuomas-pässi.

Sitten on kukkia kannettu kuistille ja ulos. Kesäkukatkin vihdoin laitettu. Tosin eivät taida olla viimeisiä.

Ihan oikeasti yritetty opiskella, johon häiriötekijöitä löytynyt.

Tehty pieniä löytöjä

Ja ainakin herkuteltu!

Kiitos kovin taasen ihanista kommenteistanne. Nyt ottaudun niskasta kiinni ja käyn moikkailemassa kommentin kanssa myös teitä. Kurkistellut olen kyllä välillä! 

Aurinkoa viikonloppuun!
-Jonna-

8 kommenttia:

  1. Ehtiihän ne kevät hommat tehdä vähän myöhemminkin. :) Kesä on kuitenkin vasta alussa!

    Mä olen niin kateellinen noista eläimistä, olisi hienoa saada itsekin tuollainen koti, jossa voisi eläimiä pitää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut. :)
      Nautin kyllä kovin eläinten kanssa elämisestä. Enemmänkin ottaisin, jos vain voisin olla enemmän kotona ja huolehtia itse niistä. :)

      Poista
  2. Kesällä puuhaa riittää. Karitsoilla on varmasti kivaa kun pääsivät kirmaamaan ilman villoja. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä muutama iloinen yläpotku pääsi! :)
      Kiitos Sinulle ja myös sinun ensiviikkoosi iloa! :)

      Poista
  3. Voi mitkä ihanat kuvat ja tunnelmat!
    ihania kesäpäiviä sinne! :)

    VastaaPoista
  4. Huh, onpas kasa karvaa! :D

    Kivannäköinen peitto Lucalla lekottelualustana. Ootkos itse tehnyt? =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun olisinkin noin kauniin! Ostin sen Tigerista huokeaan hintaan. Luca rakastaa ennenkaikkea sitä. :)

      Poista