lauantai 24. elokuuta 2013

Viimeisiä viedään

Niin vain kaikki hyvä loppuu aikanaan ja etenkin loma. 
Kotona on aika mennyt ihan töitä tehdessä, mutta sitten en oikein mitään saanutkaan aikaiseksi.
Tänään ajattelin ihan oikeasti pistää haisemaan ja käväsin naapurissa.
Mukaan lähti ihastuttava pikku kiikku, lainaan kuulemma.
Ja kissa.
Kiikusta ennätin napsasta kuvan, mutta kissa paineli pissilaatikon ja ruokakupin kautta sängyn alle ja ilmoitti jäävänsä sinne, siitä en siis kuvaa saanut.
Vanha rouva ja rotu rouva onkin, mutta empä olisi arvannut, että löytyy enää edellistä oikukkaampaa. 
meidän vanha herra Killikin yritti käydä ystävis mielessä juttusilla, mutta eipä tuottanut tulosta. 

Tupaan kun tuli uusi kiikku, piti rueta siistimään paikat käypäseksi. 
Joka kammarista verhot täytyi vaihtaa ja monta syliä rojua kantaa aittaan. 
Jo rupeaa näyttämään kesän jäljiltä mökki eletyltä, tai oikeastaan ei niin eletyltä vaan vähän siistityltäkin. :)

Lomaviikon touhuihin kuului lauantai mylläkän lisäksi 
Tuomas pässin yksiöön muutto, taas askeleen lähempänä päivää, josta ei ääneen puhuta.
Tähän liittyen mamma Helgan raastavaa mamman huutoa.
Possun sairastelu, lähti naapuriin teho-osastolle ja voikin paremmin kuin lähtiessä.
Oma flunssa, paranemaan päin.
Kaupunki reissuja, ikea reissuja pienemmän kaupungin reissuja ja yllätysreissuja ystävien kanssa.
Vähän mietteliääksi vetäviä uutisia.
Ihania sydän suunnitelmia.
Jännitystä, mutta silti niin paljon ikävää tulevasta.
Parhain suoritus silti:
löysin hiusharjan ja takut on taas selätetty. :)

Huomenna onkin talkoo päivä, kun meidän siirrettävä hirsikehikko vihdoin siirtyy ja purkaantuu loppuun.
Arvatakkin saattaa, että tapetit on jo laajennus osaan valittuna. 

Lauantai terkuin
-Jonna-

6 kommenttia:

  1. No siellähän on vaikka mitä puuhaa ollut! Onnistuneita talkoita ja kivutonta paluuta arkeen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset jälkikäteen, arkeen paluu oli kuin olikin paljon iisimpi kuin pelkäsin! :)

      Poista
  2. Onhan teilä ollut monenmoista...

    Tsemppiä arkeen paluusee! :)

    VastaaPoista
  3. Kissa ja kiikku, on teillä mahtava naapuri :) Minä menen nyt pihalle mulkoilemaan pahalla silmällä pyykkinarun täyttäjä naapureitani jos vaikka oppisivat tavoille :D

    VastaaPoista
  4. Jep! Kaikki ovat mahtavia!
    Lähin naapuri on oma äiti mamma, niin voi vaikka käydä naapurin jääkaapilla jos oma on tyhjä! :D
    Voi niitä sinun pyykkinarun täyttäjiä! :D

    VastaaPoista