maanantai 14. tammikuuta 2013

Tekemättömät työt

Remppa hommilta mökki melkein hujan hajan. 
Eilen sain The Remppamiehen kylään. 
Uunin nurkkaan saatiin vihdoin seinä valmiiksi, nyt vielä itse maalaan hyllyt niin saadaan nekin paikoilleen.
En vielä uskalla mansikkakakkua kummempaa näyttää, kaikki on vuorattuna sanomalehdillä ja sotkussa.

Huomaan, kun olisi naapurin puu savotta, oma kaappi siivoamatta(ollut pian kuukauden) ja hyllyt maalaamatta kaipaavani yllättäen esimerkiksi ompelukonetta, jota en ole puoleen vuoteen ajatellutkaan. Myös sukkien neulominen kiinnostaisi kovasti sudokuista puhumattakaan. 
Mmmm, ehkä otettava kuuluisa niska-persus ote, jotta kuosiin saan itseni näiden tekemättömien töiden suhteen.
Kummallista, kun nämä tekemättömät hommat painavat mieltä suunnattomasti, mutta silti viipyilen sohvan nurkassa ja haahuilen kylissä enkä niihin tartu. 
Taitaa olla vähäinenkin roti hävinnyt minusta.
Nyt etsiskelemään sitä ja työhommiin!

Mukavaa pakkas maanantaita!
-Jonna-

5 kommenttia:

  1. No, puusavotta, siivoussavotta jne...tiedät vain itse ne tekemättömät työt. Älä sie ressaa liikaa, asioilla on taipumus järjestyä ajan kanssa. Mukavaa aivoriihtä kun suunnittelet työjärjestystä tekemättömille töille. Mukavaa päivää sinulle.

    VastaaPoista
  2. Ei tuollaisia kakkukuvia saa laittaa, kun nyt pitäis vältellä kaikkia maailman herkkuja!

    Blogissani olisi sulle haaste...

    VastaaPoista
  3. mmmmmm mikä kakku!

    Kuules.. ihan henkilökohtaisena haasteena antaisin sulle tällaisen jutun (kun sulla selkeesti ei ol muuta tekemistä hahaa!), että tee joskus sellainen postaus, jossa on yhdessä postauksessa ennen-jälkeen juttuja. Sellaiset on hurjan kivaa luettavaa. Ei siis vältämättä kuvia tai pelkkiä kuvia, vaan ihan kertoisit miten teillä on edennyt esim. vuonna 2012 rempat ja muut.

    Vieno toive, jolla ei tietenkään tule stressata. Joskus. Jos ehdit. Jos tulee inspis. :)

    Ja tosiaan, tekemättömät työt on jumalaton riippa. Monta kertaa joku juttu painaa mieltä silleen, ettei saa kunnolla nukutuksikaan ja sitten kun sen tekee, tulee sellainen fiilis, ettei tää nyt tämän kummempi juttu ollutkaan. Voittajafilis!

    Tsemppiä siis sinne!

    VastaaPoista
  4. Se on pitkä se pitäis-pitäis-pitäis lista.
    Sen vierelle olen mielessäni rustannut armahduslistan, jottei sitä ihan liikaa kuormittuisi ihmis poloinen tää :)
    Kummasti sitä saa aina jotain tehtyä :)

    VastaaPoista
  5. Vastavierailulla blogissasi :) Pitää ottaa aikaa ja lukea enemmän, täällä näyttää kivalta :) Kiva kun kävit mun blogissa!

    VastaaPoista