torstai 20. syyskuuta 2012

Syksyn punaisia ja tunnustusta

Kerroinkin jo puolukka hurmiostani. 
Siltään ne ovat vähän kirpsakoita makuuni, mutta jalostamalla saa aivan mahtavia herkkuja.

Tänä vuonna olikin ehdoton ykkönen vispattu puuro.
Sitä tehtiin useaan otteeseen ja aina se hävisi.


Nautimme puolukoista myös ihan perus piirakka muodossa, vähän mustikka lisäyksellä.


Loppu jämistä tein vielä Puolukka valkosuklaa maustekakkua. Tämä sopisi myös hyvin joulupöydän herkuksi mausteisuuden vuoksi.
Siitä ei harmi kyllä sattunut kuvaa ehtiä nappata.

Sain muuten jo jonkin aikaa sitten Villa Päivärinteelle ensimmäiset tunnustukset.
Ihan kaksin kappalein! Kiitos siitä kuuluu Kipan pajan Nasulle, Bonolle, sekä veikeälle russeli Velmulle ja sen pehmeälle kaverille Tyynelle Velmu ja Tyyne- blogiin.

Tunnustuksen säännöt:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi.
2.Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi post-it lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post-it -lapulla ja toivo, että oma lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Villa Päivärinteellä on paljon lempiblogeja ja tässä listatut blogit eivät ole järjestyksessä.
Haluan jakaa tämän tunnustuksen ja iloa tuomaan seuraaville seuraamilleni blogeille: 

1.Sitä & Tätä -blogille, niin kauniita kuvia ja viisaita ajatuksia arjesta.
2.Päärynäpuun Alla -blogille, missä valloittaa ihanat askartelut, kodin muutokset sekä uusimpana pieni prinsessa.
3.Hansumainen Blogi:lle, toinen toistaan mahtavampia tuunauksia, sekä valloittavan kaunis koti.
4.Tää ois tän koti -blogille, jossa myös tuunaillaan kotia ja huonekaluja ja ne kirppislöydöt!
5. Kipan Pajan Kipalle, josta tullut Villa Päivärinteen luottotaiteilija, aivan ihania luomuksia sekä Kipa tekee vielä käsillään sen minkä itse haluat, vaikka et tiedäkkään mitä haluat! :)


-Jonna-

8 kommenttia:

  1. Ihanaa, kiitos - päivän piristyksen löysin blogini kommenteista tänään! KIITOS!!! =) Ihan tässä menee hämilleen blogiisi kirjoittamistasi sanoista. KIITOS!!! =)

    Voi vitsit, kun tuo vispipuuro on herkullisen väristä. Puolukka-valkosuklaa-maustekakku kuulostaa kanssa todella hyvältä. Laitapa ohje tänne blogiin, jos se ei ole salainen. ;)



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että piristimme päivääsi! :) taidampas ensiviikolla vapaillani vielä tekaista sitä kakkua ja laittaa tänne ohjeen, se ei todellakaan ole salainen. :) arvelin vain, että nuinkohan kettään kiinnostaa, joten en vielä jakanut sitä.

      Poista
    2. Jesh. Leivontaohjeet ja -reseptit kiinnostavat AINA! ;)

      Poista
  2. Kiitos Jonna kauniista viestistä blogiini ja kiitos myös tunnustuksesta,kovasti ilahdutti mieltä:)Vastaan siihen piakkoin!Rohkeasti vaan kannattaa jättää viestejä seurailemiinsa blogeihin,mä olen ainakin niin utelias että jos joku joka ei ole aiemmin kommentoinut jättää kommentin,lähden heti katsomaan bloggaileeko kyseinen henkilö itse,niin olen löytänyt monta kivaa blogia,niinkuin nyt tämän sinun:)

    VastaaPoista
  3. Tuo vispiruuro on tosi hyvää!! :)
    Meillä myös tuo puolukkavispipuuro kuuluu syksyn ja talven herkkuihin. Tai oikeastaa meillä syödään omppu, mansikka, raparperi ja herukkavispiruuroakin tosi paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, loihdittepa kaikesta herkusta vispipuuroa. -miksikös ei, en koskaan ole tullut maistaneeksi! Ehkä taidan kokeilla omppusista, onko hyviä vinkkejä? :) Tervetuloa muuten Villa Päivärinteelle, iloisia olemme vierailustasi!

      Poista
  4. Vispipuuro on herkkua! Sitä pitäisi kyllä ehdottomasti tehdä itse pitkästä aikaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kuinka vaivattomasti ja edullisesti sitä tuleekin! Kokeilin tänään omeinoista, aivan tosi hyvää sekin. :)

      Poista