maanantai 17. joulukuuta 2012

17.

Saippuakauppias
Niitä puuhailtiin eilen päivärinteellä. 
Lipeän keitto jätettiin taitavimmille ja hienot saippua muotitkin puuttuivat.

Tulos puuhailusta on joulusaippua ja granaattiomena saippua.


Joulupaketteihin on sujahtamassa myös muuta omatekoista.

Suklainen vaniljahuulirasva
Tässä vielä työn alla olevat, aika valjun näköiset huulirasvat.


Valmiit koristeltiin juuttinarulla ja paperilla, sekä ylemmät Tilda koristenauhalla.

Olivat kyllä mielestäni oikein helppoja tehdä, pienistä teknisistä ongelmista huolimatta.
Sihtaaminen nuihin korkeampiin purkkeihin vaati hieman vakaata kättä, mutta nyt käytössä olen huomannut, että ovat käytännöllisempiä ja toki hygienisempiäkin.

Saippuat ovat valmistettu valmissaippua massasta, johon lisätty jäähdyttyä tuoksua ja väriä.

Huulirasvan tekoon taas tuli
20ml oliiviöljyä
11g mehiläisvahaa
6g kaakaomassaa
2g kaakaovoita
ja lisäksi vanilja tuoksua

Kaikki aineet sekoiteltiin vesihauteessa sulaksi.
Huomioithan, että näillä sekä saippuamassalla on alhaisempi syttymispiste, joten varovaisuutta. :)

Aika mukavia viemisiä esimerkiksi opettajille tai muuten vaan pukin konttiin laitettavaksi. 
Meidän joulupaketteihin taitaa mennä ihan kotikosmetiikkaa, sillä laitan vielä jo aiemmin postatusta jalkakylpysuolasta pienet pullot paketteihin. 
-Jonna-

8 kommenttia:

  1. Oho, aika hienon näköisiä lahjoja. Etenkin nuista saippuoista tykkään. =)

    VastaaPoista
  2. Ihania! Voiko tuollaisiakin tosiaan tehdä itse?

    Kannustan lämpimästi kaikkia Suomen lapsia viemään tuollaisia lahjoja opettajille - ja aivan erityisesti yhdelle Heli-nimiselle........

    Tunnelmallista joulun odotusta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, näköjään voi! Useasti epäilen omia taitojani näissä askartelu asioissta kovastikkiin, mutta tämäkin osoittautui NIIN helpoksi! :)
      Meilläkin Heli luokanvalvoja. ;)
      Mukavaa joulun odotusta myös sinulle!

      Poista
  3. ihania ihania..miulla joku kaupan **skan makunen suklaa rasva..ei hyvä ollenkaan.tuo siun on takuulla satanolla parempaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo tekele ei maista suklaalle, on vain sen värinen. Ei maista oikein vaniljaltakaan, tuoksuu vain sille. :)

      Poista
  4. Sinähän erinomainen kokki olet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mutta mä mietin sellasta että jos oisin turauttanut lipeästä tehdä saippuat, oisko samalla satsilla tullut lipeäkalatkin jouluks?? Kun mä en nuista kaloista oikein tiedä.. :)

      Poista