torstai 28. helmikuuta 2013

Kartanon mailla

Kovin on ihmetystä minussa pienen elämäni ajan aiheuttanut tämä aihe.
Epäilin siis, että olen hieman väärässä paikassa, kun vuosi tolkulla odotin kutsua Versaillesiin.
Vaihtoehtoisesti olisin saattanut hyväksyä kartanon elämän täällä Suomen maalla.
Ei tullut prinsessaa minusta, eikä Versaillesia kodikseni.
Aivan kartanonkaan maille en päässyt, mutta se on enää vain hidaste.
Arvelin siis Päivärinteen ulkoasun saavan vähän inspistä tästä ihanasta Kartanon mailla kirjasta.
Karlsbyn kartanon sisäänkäynti on mielestäni aivan ihana ja jotain tuollaista toivoisin miehen piirtävän remppa piirustuksiin. 

Kirja kyllä aiheuttaa kerta toisensa jälkeen minussa lieviä tuskan huokauksia, mutta ehkä joskus voin vain huokailla omaa linnaani katsellessa.. 

 Tässä nyt hieman tämänpäiväisiä kevät kuvia vielä tämän oman linnani mailta.
Panoraama kuvaa kartanon kakkapolulta


Tässä vielä todistusaineistoa, että ollaan edetty vanhan herran kanssa. Puolen viikkoa pankolla maattua laskeutui alaistensa joukkoon. 
Kuvassa siis Killi ja Luca.

Aurinko terkuin
-Jonna-

7 kommenttia:

  1. Mukavalta tuo teidänkin kartanonne pihapiiri näyttää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä tosiaan itsekkin pidän kovasti täällä asustella.
      Täytyyhän sitä vaan olla aina pikkuisia toteutumattomia haaveita! ;)

      Poista
  2. Täytyy kyllä sanoa, että ei mikään paha tuo teiän kartanon kakkapolkukaan! :D Luulisin, että Villa Päivärinne on kuitenkin paljon paljon kotoisampi kuin mikään kivilinna.

    Tuleekos Killin nimi Kunnaksen Koiramäen tarinoista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ihan oiva se on ja näköalatkaan nyt huonoimmasta päästä. Aurinkoisina päivinä en yhtään ihmettele, mistä tilamme on Päivärinne nimen saanut. :)
      Ja kotoisuudessa olet tosissasi! Hurr, kylläpä kolottais jossain kiven kolossa hyyssätä. PURR.
      Killi ei tiedäkkään kunnaksesta, enkä minäkään! :o
      Siis siitä, että käyttää nimeä kirjoissaan.
      Killin nimestä en muista oikein miksi päädyttiin siihen.
      Herran koko nimihän on Killi Kaarlo Karvinen. ;)

      Poista
  3. Kiitos hyvästä kirjavinkistä! Ihanaa, että karvaisten asukkien yhteiselo on asettunut uomiinsa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo, oleppas hyvä vain, takuulla jäät siihen koukkuun! ;)

      Poista
  4. Kiva kuulla, että Killi on kotiutunut ja on tyytyväinen henkilökuntansa ponnistuksiin. Jokainen talo tarvitsee kissan, asukkaista nyt puhumattakaan :)

    VastaaPoista